|
LVI-Toikka Oy on perustettu 18.05.1987.
Toimipisteeksi ostettiin oma kiinteistö vuonna 1990 Sääksjärveltä.
Vuodesta 1992 alkaen liikeideana on ollut tehdä putkisaneeraukset kokonaisurakointina, ja ensimmäinen koko
putkistojen- / kylpyhuoneiden saneerausurakka pääurakoitsijana LVI-Toikka Oy
tehtiin vuonna 1994 ja tilaajana oli As Oy Hämeenkatu 3. Putkistosaneerauksien kokonaisurakoinnin tavoite on
toteuttaa työt tilaajalle joustavasti ja vaivattomasti.
LVI-Toikka myi myymälätoiminnan keväällä 2001 Lempäälän LVI-Myynti Oy:lle.
Tämä selkeytti liikeideaa ja keskitti voimavarat entistä
tehokkaammin putkisto- ja rakennussaneerausurakointeihin.
15 vuotis- eli "Rippijuhlia" vietettiin 17.5.2002 Lempäälän työväentalolla. Kanssamme
juhli n.100 yhteistyökumppaniamme vuosien varrelta.
20 vuotta tuli täyteen vuonna 2007, mutta työkiireiden vuoksi ei isompia juhlia pidetty.
Palveluksessamme on henkilökuntaa kahdesta- kolmeenkymmeneen.
Liikevaihto oli vuonna 2010 2,1 miljoonaa euroa ja budjetoitu liikevaihto
vuodella 2011 on 1,9 miljoonaa euroa.
Olemme toteuttaneet yrityksen laatujärjestelmän
2003, jonka pohjalta koulutamme jatkuvasti henkilökuntaamme toteuttamaan laadukasta saneeraustyötä. 2008 syksyllä järjestettiin koko henkilökuntaa
koskeva koulutustilaisuus, jossa läpikäytiin laatujärjestelmää sekä työmaakohtaisia laatusuunnitelmia.
Erityistä huomiota kiinnitetään aikataulujen ja saneerauksen edistymisen informointiin. Vuoden 2009 alusta saneerauskohteissa on lisäksi kotisivujen välityksellä toimivat asiakassivut. Asiakas pystyy palvelun avulla katsomaan tiedotteita ja muuta kohteeseen liittyvää dokumentointia.
2009 kesästä alkaen olemme aloittaneet omilla työmaillamme asbestipurkutyöt. Asbestipurkuvaltuutuksen olemme saaneet Hämeen Työsuojelupiiriltä 11.8.2009.
Vuonna 2010 olemme aloittaneet laatujärjestelmän pohjalta yksittäiset putki- ja kylpyhuonesaneeraukset sekä huoneistoremontit.
|